Kun ei tiedä mistä aloittaa

80 neliötä, ensimmäinen omistusasunto, yksi remontti, kaksi lasta, kuusi vuotta, yksi iso koiravanhus, kolmekymppisyyden ylittäneet kolmetoistavuotta yhdessä olleet kaksi ihmistä ja näihin kaikkiin kuluneisiin vuosiin mahtuneet muistot sekä tavarat.

Pian tuo kaikki on pakattu muuttolaatikoihin. Kaikki muu, paitsi kotimme ahtaat ja pienet neliöt sekä lattialistojen verran kesken jäänyt remontti.

Kun laitoimme kotimme myyntiin yksi lokakuun perjantai, emme todella ajatelleet sen menevän kaupaksi viikossa! Mutta niin kuitenkin kävi ja ihanaa, että kävi. Olen todella helpottunut ja onnellinen, ettei meidän tarvinnut jäädä kahden asunnon loukkuun ja taloprojektin lisäksi miettiä vielä toisen kodin kustannuksia.

Alunperin meillä oli tarkoitus muuttaa lähemmäs tonttia vasta ensi vuonna. Ajattelimme, että poika saa käydä rauhassa loppuun eskarin kotipaikkakunnalla ja vasta eskarin päätyttyä olisimme muuttaneet. Näin pojalla ja tietenkin myös tytöllä olisi ollut koko kesä aikaa tutustua uusiin kavereihin ennen koulun alkua ja uutta päiväkotia. Vaikka siis kavereita lapset ovat saaneet jo nyt, kun ovat viettäneet päiviä tontilla miehen kanssa, kun itse olen ollut viikonloppuisin töissä. Meidän kaikkien onneksi samanikäisiä lapsia asuu naapurissa ja lapset ovat loppupeleissä suht reippaita solmimaan kaverisuhteita.

Muutto kuitenkin aikaistui, kun meille tarjoutui uskomaton mahdollisuus mihin oli tartuttava. Nimittäin, suoraa tonttiamme vastapäätä vain hiekkatien toisella puolella on vanha rintamamiestalo, mistä kuoli tämän vuoden keväällä siinä asunut iäkäs rouva. Tämän talon naapurissa sitten taas asuu edes menneen iäkkään rouvan poika, joka mietti äitinsä talon kohtaloa.

Yhtenä keväisenä päivänä tämä mies oli tullut tontille ja sanonut miehelleni laittavansa äitinsä talon joko myyntiin tai vuokralle. Tämän kuultuaan oli mieheni sanonut, että meidän perhe voisi ilomielin muuttaa siihen ja nimenomaan vuokralle.

Aikaa kului kokonainen kesä miettiessä, erilaisia asioita puntaroidessa, taloa rakentaessa ja jännittäessä mitä mieltä mies oli ehdotuksestamme, kelpaisimmeko me pitämään hetkellisesti huolta hänen edes menneen äitinsä kodista.

Syksyllä asia lopulta tuli päätökseen ja varmistui, että pääsemme muuttamaan tuohon taloon. Sitten laitoimme tämän myyntiin ja asiat vain loksahtivat paikoilleen.

Teimme tästä nykyisestä kodistamme kaupat keskiviikkona ja kaikki on nyt vihdoin virallista. Olemme jo lasten kanssa ehtineet käydä yhden kerran tutustumassa uuden paikkakunnan eskariin ja päiväkotiin, toisen kerran kävimme tänään. Olo on todella epätodellinen, että näin tässä sitten lopulta kävi. Viimeistään joulukuun alussa lapset aloittavat eskari ja päiväkotitaipaleensa uudessa paikassa ja samalla koko elämämme varmasti hetkellisesti hakee taas paikkaansa ennen kuin asettuu aloilleen.

Eniten odotan muutolta sitä, että arki ( alkujärkytyksen jälkeen eh ) palaa normaaliksi. Että miehen päivät eivät olisi niin tuhottoman pitkiä, hän näkisi lapsia enemmän ja myös minä saisin itselleni omaa aikaa ja energiaa arjen pyörittämiseen. Voin hyvin lähteä reippaalle puolen tunnin lenkille yksin, huikata vain miehelle että nyt lähden katso lapsia sen aikaa. Ja tämä ajatus tuntuu ihan luksukselta! Voin tehdä asioita yksin! Sitten odotan myös sitä, että me kaksi väsynyttä aikuista löytäisimme taas toisemme, vaikka ei me mitenkään vakavan kadoksissa olla edes oltu.

Oma työmatkani tosin pitenee ja  matkakuluihin kuluu tuplasti enemmän rahaa mitä aikaisemmin. Olen kuitenkin ajatellut, että niin moni muu asia helpottuu, että pystyn kyllä vuoden verran ajamaan edes takaisin tuota matkaa.

Nyt lapsetkin pääsevät kunnolla ajan kanssa tutustumaan uuden paikkakunnan kulmiin. Pääsemme pojan kanssa käymään monta kertaa läpi tulevan koulutien ja muutenkin asettua rauhassa aloillemme.

Miehen kanssa olemme vitsailleet, että lapset tykästyvät kuitenkin vanhaan rintamamiestaloon niin paljon, etteivät halua muuttaa siitä ollenkaan.

Toivotaan kuitenkin, ettei asia olisi ihan näin ja omat huoneet uudessa kodissa houkuttelevat paljon enemmän.

Saamme tehdä muuttoa rauhassa tämän marraskuun ajan. Itse tosin olen sen verran jumissa, etten tiedä yhtään mistä aloittaisin tavaroiden pakkaamisen. Mitä on fiksuinta pakata laatikoihin jo nyt ja mitä emme todella enää tarvitse? Olen saanut pakattua kaikki kirjani ja arvatkaa vaan onko iltaisin tehnyt mieli lukea jotain niistä kirjoista? Olen myös pakannut kaikki kynttilät, tuikkukipot ja muut tunnelmanluojat ja arvatkaa vaan onko iltaisin ja jopa päivisin tehnyt mieli sytyttää tuikut palamaan? Olen myös pakannut kaikki lasten pelit muistipeleistä erilaisiin palapeleihin ja lopun voittekin jo arvata, että onko juuri niitä kaivattu.

Siksi en ole pakannut enää mitään mihinkään, vaan olen valinnut jumittamisen. Luultavasti tässä käy niin, että pakkaan kaikki loput kotimme tavaroista vain pari päivää ennen muuttoa. Kamalassa paniikissa ja stressissä, mikä kyllä toisaalta olisi itselleni vain tyypillistä.

Palaan varmasti myöhemmin tilannepäivitysten kera, pysykää matkassa!




Kommentit

Suositut tekstit