Hoiva - alan pelot ja odotukset

Kysyin teiltä jokin aika sitten, että kiinnostaako teitä tietää ovatko odotukseni ja pelkoni hoiva-alaa kohtaan toteutuneet ja mitä odotuksia sekä pelkoja mulla ylipäätään edes oli.

Teitä kiinnosti tietää ja nyt kerron niistä.


Omat pelkoni:


Porukan ulkopuolelle jääminen.

Toteutuiko?

- Tätä pelkäsin todella kovin, kun aloitin työpaikallani vuosi sitten. Oli ihan kamalaa mennä uutena ihmisenä jo valmiiseen työyhteisöön ja yrittää sopeutua porukkaan mukaan. Onnekseni omat työkaverini ottivat minut todella hyvin vastaan, vaikka tupsahdin paikalle vähän kuin vahingossa vailla minkäänlaista tietotaitoa, ammattitaidosta puhumattakaan. Mun kanssa ollaan oltu uskomattoman kärsivällisiä ja olen siitä todella kiitollinen.

Olettamukset, että osaan jo ja tiedän mitä teen.

Toteutuiko?

- Kyllä ja ei. Olen palvelutaloyksikössä, missä pääsääntöisesti tehdään paljon työparin kanssa töitä. Vuoroon mahtuu paljon myös omatoimista itsenäistä työtä, mutta se luo turvantunnetta ja varmuutta omaan työhön kun lähettyvillä on koko ajan joku, keneltä voit kysyä neuvoa ja apua tarvittaessa. Tämän vuoden aikana olen myös huomannut, että kotihoito on itselleni sellainen työympäristö missä en koe olevani kovinkaan vahvoilla eikä se ole itselleni se kaikista miellyttävin työmuoto. Siellä muiden olettamukset omasta ammattitaidostani ( joka on siis vielä suhteellisen vajaavaista ) ovat olleet juuri sellaiset mitä olen pelännytkin. Olen löytänyt itseni mitä kummallisemmista tilanteista vasta aloittaneena opiskelijana ja vihannut niitä tilanteita yli kaiken.

Kukaan ei muista, että olen opiskelija.

Toteutuiko?

- Kyllä. Olen siis opiskellut tätä alaa vasta puolisen vuotta. Ennen koulun alkua ehdin kuitenkin tehdä tätä työtä työpaikassani puolen vuoden verran. Ja kaikki se oppi mitä opin ennen koulun aloittamista on opittu seuraamalla muita hoitajia ja siksi koenkin, että pääsin työhön sisälle suhteellisen nopeasti. Olisi kuitenkin mukavaa, että myös minut muistettaisiin opiskelijana eikä yhtenä rivityöntekijänä. Toki, paljolti on myös kiinni omasta aktiivisuudestani mutta olen sen verran ujo ja epävarma kuitenkin, etten uskalla kiireen keskellä ehdottaa mitään joka veisi hoitajien aikaa. Olisi myös hyvä, jos minulla olisi oma ohjaaja jonka kanssa aina puhua opiskeluun liittyvistä jutuista ja katsoa mitä missäkin kurssissa oikein tapahtuu. On siis paljon kiinni omasta aktiivisuudestani, mitä opin ja mitä en. Aina en kuitenkaan muista tätä itsekään, koska kiire ja työntekijävaje.

Olen niin herkkä, että psyykkeeni ei kestäkkään.

Toteutuiko?

- Ei. Ei sitten yhtään. Olen nähnyt kaikenlaista, tehnyt kaikenlaista enkä ole vielä kertaakaan voinut pahoin tai ajatellut, ettei musta ole tähän " työn ällöttävyyden " takia. Päinvastoin. Olen huomannut, että olenkin aika kova mimmi ja " ällöttävät tilanteet " ovat olleet loppupeleissä aika mielenkiintoisia. En kuitenkaan ole edelleenkään neulojen ja piikkien ystävä.

Naisvaltainen ala - ei tule mitään.

Toteutuiko?

- Ei. Meillä on pääsääntöisesti ihan mahtava työilmapiiri ja kaikki ovat todella mukavia. Töihin on aina kiva mennä, enkä ole kertaakaan ajatellut etten haluaisi mennä töihin työkavereiden takia.

Hätätilanteessa menen lukkoon enkä tiedä mitä tehdä.

Toteutuiko?

- Kyllä. Näitä tilanteita kun on oikeasti hengenhätä ja pitää soittaa ambulanssi on todella vähän, mutta on niitäkin tapauksia ollut. Olen vielä todella epävarma itsestäni ja ajatuskin siitä, että olen jossain tilanteessa yksin ja pitäisi osata toimia oikein ja pelastaa ihmishenki aiheuttaa ( vielä ) suurta ahdistusta. Pakokauhuakin jopa. Ehkä se tässä vuosien karttuessa helpottuu?

Omat odotukseni:

Mietin pitkään, että mitä tähän kirjoittaisin. Tai, että oliko mulla itseasiassa sittenkään minkäänlaisia odotuksia. Kuten huomasitte, pelkoja oli paljon enemmän.

Sitten lopulta keksin!

Odotin, että vuorotyö olisi rankkaa.

Toteutuiko?


- Ei. Olen tehnyt pääsääntöisesti vanhassa ammatissani pelkkää päivävuoroa ja nauttinut vapaista viikonlopuista. Tiedän siis, mitä on olla arkityöläinen sekä vuorotyöläinen. Usein kun vapaata oli vain viikonloppuisin tuli usein tunne siitä, että pitää ehtiä tehdä sitä sun tätä yhden viikonlopun aikana. Rentoutua, nähdä kavereita, viettää aikaa perheenä ja tehdä rästihommia. Toki viikonloppuvapaat rytmittivät viikkoa mukavasti, mutta en voi sanoa ikävöineeni niitä. Vuorotyö antaa keskellä viikkoa mukavasti vapaapäivän tai jopa vapaapäiviä. Enkä aina ole viikonloppuisin töissä, vaikka vuorotyötä teenkin.

Odotin, että työ olisi ollut jotenkin erilaista.

Toteutuiko?


- Ei. Odotin, että työ olisi ollut jotenkin " kodinomaisempaa. " Tätä on kamalan vaikea selittää sillä tavalla, ettei kukaan ymmärtäisi minua väärin. Koska aikaisempaa kokemusta hoitotyöstä ei ole, olen tietenkin ehtinyt ( kiitos kaikenmaailman sairaalasarjat yms. ) kehittää mielessäni tietynlaisen ammattikuvan. Jos jotain olen kuluneen vuoden aikana huomannut niin sen, että hoitajia saisi aina olla työvuorossa yksi enemmän mitä normaalisti on. Henkilökunnan mitoitus asukkaisiin on usein liian pieni ja rauhattomat tai muuten vaan vaativammat asukkaat vievät usein jopa kahden hoitajan ajan ja se aika on aina pois muilta asukkailta. Välillä myös työn ns. liukuhihnatyöskentely tuntuu pahalta ja tähän olen törmännyt etenkin kotihoidossa vuoroja tehdessäni.


Mitä ajatuksia nämä huomiot teissä herätti?

Kommentit

Suositut tekstit