Sinä mulle jäit mieleen

Vaikka olenkin moneen eri otteeseen purannut täällä hermojani ja harmitellut sitä ettei miestä kotona juurikaan näy, valehtelisin jos väittäisin ettenkö samaan aikaan olisi äärettömän kiitollinen hänen sitkeydestä, sisukkuudesta, periksiantamattomuudesta ja ajasta, jonka hän taloprojektille on antanut.

Asia kun on niin, että me rakennamme talon aivan itse. Pitkästä tavarasta, ilman talopakettia. Tämä on se kaikista suurin syy, miksi mies on viimeisen kolmen kuukauden aikana tehnyt ympäripyöreitä päiviä tontilla, koska jos hän ei ole siellä mitään ei tapahdu. Yksikään harkko ei mene paikoilleen yksin, vesiletku ei kastele itsestään valettuja harkkoja eikä projekti yksinkertaisuudessaan etene.

Koska itse olen heittänyt jo lukemattomat kerrat hanskat tiskiin ja vannonut, etten enää koskaan lähde tällaiseen projektiin, voin vain nostaa miehelle hattua siitä, ettei hän ole missään kohtaa luovuttanut. Tai ainakaan sanonut mun kuullen, että tämä oli tässä nyt riittää. Projektin toimivuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että edes se toinen osapuoli jaksaa puskea eteenpäin ja luoda ympärille tunteen siitä, että hei me selvitään tästä kyllä.

Varmasti tulee hetkiä vielä vastaan jolloin vuorostani minä olen se tsemppari. Itseasiassa tiedän, että omalla tavallani olen sitä jo nyt. Vähän ainakin, ehkä. Vaikka kiukuttelenkin ja olen välillä ärtynyt, olen halunnut ja pyrkinyt siihen, että mies on saanut tulla rauhalliseen kotiin. Olen usein saanut selvitettyä lasten kanssa päivän aikana tulleet erimielisyydet, iltapaloista sekä pesuista puhumattakaan. Korkeintaan Bruno odottaa pientä pissalenkkiä, joskus olen saanut senkin tehtyä.
Yritän siis parhaani mukaan olla se, joka tsemppaa täältä kotoa käsin.

Rehellisesti sanottuna olen vähän jopa häpeissäni viime kuukausien käytöksestäni. Olen vellonut kamalassa itsesäälissä ja kiukutellut kun aika ei riitä itselläni mihinkään. Olen repinyt hiuksia päästäni, kun olen yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin pysyä edes jonkinlaisessa aikataulussa ja järjestyksessä. Olen tekemällä tehnyt asioista itselleni hankalia, kadottanut sen asenteen itsestäni että vain luottaisin elämään. On ihan uskomatonta kuinka paljon stressi ja negatiivisuus syövät ihmisestä voimavaroja ja kuinka syvälle ne voivatkaan upottaa. Ja tiedättekö mitä? Sieltä pääsee ylös vain muuttamalla omaa asennetta.

Olette varmasti yhtä pyörällä päästäni kuin minäkin, sillä eihän viimeisestä postauksesta ole kauaakaan aikaa, missä juuri avasin hiljaisen kuukauden ajatuksiani. Olotilaani on auttanut se, että olen saanut jutella omista tunteistani esimieheni kanssa. Yritimme yhdessä miettiä sopivaa ratkaisua ( sitä kuitenkaan löytämättä ) ja oli ihanaa ( ja noloa ) että sain vain istua tuolilla ja itkeä. Ja se jos jokin helpotti. Vaikka olen kotonakin hakannut päätä seinään, oli kummallisen helpottava tunne purkaa ajatuksia sellaiselle, joka ei tunne sinua yhtään. Ja jo lyhyessä ajassa voi tapahtua suuria muutoksia, kaikki kun on kiinni asenteesta.

Virkistävää ja puhdistavaa. Juuri jotain sellaista olen tarvinnutkin. Vasta esimieheni kanssa juteltua tajusin, etten ole puhunut oikeastaan kenellekkään kaikista niistä tunteista, joita sisälläni on myllertänyt.

Nyt yritän katsoa asioita aivan uusien linssien läpi. Olin tällä viikolla myös ystävän kanssa rannalla ja molemmat olemme alaa vaihtavia opiskelevia äitejä. Suurista asuntolainoista puhumattakaan. Siinä pyyhkeillä makoillessamme ja asioista puhuessamme tajusimme, että meillähän on kaikki todella hyvin. Samassa elämäntilanteessa olevat ystävät ovat suuri onni.

Saan olla kiitollinen niin pirun monesta asiasta.

Saan olla kiitollinen siitä, että mies lähti äsken lasten kanssa tontille kun itse lähden kohta puoliin iltavuoroon. Hän on asentanut talon kellariin vessanpöntön, että meidän on helpompi käydä tytön kanssa tarpeilla. Hän on hankkinut sinne jääkaapin, että juotavat sekä eväät pysyvät viileinä. Hän pakkasi molemmille lapsille mukaan uikkarit, rantapyyhkeet ja uimarenkaat. Sanoi, että käyvät uimassa jos aikataulu antaa myöden.

Mulla on kaikki enemmän kuin hyvin. Mitä ihmettä mä oikein olen valittanut?

Helteistä loppuviikkoa, puss!



Kommentit

Suositut tekstit