Kulunut vuosi pakettiin: Tammikuu - Maaliskuu ( kuvina ja ajatuksina )

- Tammikuu oli luminen ja muistaakseni lumi tuli todella myöhään tänä vuonna, tai itseasiassa niinhän se on tullut jo parina vuonna aikasemminkin. Sen lisäksi, että talvi on alkanut myöhään eikä lunta ole tullut silloin kun sen olisi suotavaa tulla, on se lopulta ollut riesanamme vielä pitkälle kevääseen. Kuten tänä vappuna, muistatteko?

- Joululahjoiksi saadut Mimmi-lehmä kirjat olivat se juttu. Nyt ne ovat jo luovuttaneet mitalipaikkansa muille, mutta noita kahta kirjaa luettiin ( äidin mielestä, eh ) ihan kyllästymiseen asti, vaikka todella kivoja ovatkin.

- Tammikuu näytti olevan todella lukupainotteinen, sillä kun selasin tammikuussa otettuja kuvia ei sieltä löytynyt kovinkaan laaja-alaista kuvamateriaalia mistään muusta. Toisaalta, en tiedä parempaa kuin hyvä kirja ja hiljaisuus. Eiku tiedän, onnistunut juoksulenkki ( jota en ole päässyt tekemään kohta kuukauteen.... huoh. )

- Ja täytyy nyt ihan myöntää, etten muista tammikuulta kovinkaan paljoa oikeastaan mitään. Muuta kuin sen, miten tunsin sisälläni mylläävän kriisin vain pahenevan.

- Luonnollisesti tammikuussa on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, koska uusi alkanut vuosi vasta asettuu uomiinsa, mutta tämä oli kaikella tapaa raskain kuukausi koskaan. Oli hautajaisia ja liikaa surua.

- Helmikuussa ostin testiin vegaanista suklaata ja sokerittomia viinikumeja. Molemmat todella hyviä ja nyt ihmettelen miksen ole ostanut enää pitkään aikaan tuota pähkinäsuklaata, sillä se oli niin hyvää!

- Taas kuva kirjasta! Tuo 365 satuhetkeä kirja on ihan ok ja se sisältää sadun vuoden jokaiselle päivälle. Tein itseasiassa tuosta kirjasta ( kuten niistä Mimmi-lehmistäkin ) kirjavinkin vanhan blogini puolelle ja siksi olen ottanut siitä kuvan.

- Ja taas kuvia selatessasi huomasin, etten ole juurikaan antanut kameran helmikuussa laulaa. Tämä oli sitä aikaa kun päätin lopettaa vanhan blogini kirjoittamisen.

- Kuva auringonlaskusta. Aivan kuin se jotenkin kertoisi synkän tammikuun jälkeen, että edessä on vielä valoakin.

- En löytänyt kuvan kuvaa maaliskuulta.

- Nyt vasta huomasin miten paljon blogin kirjoittaminen on vaikuttanut yleisesti mun valokuvaamiseen. Kun helmikuussa päätin lopettaa kirjoittamisen, annoin kameran pölyttyä kaapin perällä täysin käyttämättömänä. Se teki myös hyvääkin, sillä kun en tiennyt yhtään mistä kirjoittaa, en myöskään tiennyt mitä valokuvata. Teki siis hyvää irrottautua jostain, joka vei enemmän mitä sillä hetkellä antoi. Toisaalta sitten taas kun mietin asiaa syvemmin, annoin aika paljon blogin määritellä mun valokuvaamista ja ilman blogia unohdin tyystin valokuvaamisen. Saittekohan kiinni ajatuksestani?

- Mutta muistan maaliskuun olleen jo helmikuuta valoisampi ja auringonlaskujen värikkäämpiä. Ilmassa tuoksui pieni häivähdys keväästä.

- Aloin laskea töissä päiviä kesälomaan, joka oli elämäni toinen palkallinen kesäloma!

- Aika kului nopeasti, onneksi.

- Laskin myös, että mulla oli töitä kokonaisuudessaan jäljellä enää 5 kuukautta. Niiden kuukausien aikana oli keksittävä suunnitelma tulevaisuutta varten, hakea oman alan töitä tai lähteä kokeilemaan jotain ihan toista alaa.

- No, te tiedättekin miten tuon edellisen suunnitelman kanssa kävi, mutta sitä ette tiedä, että olen tällä viikolla hypännyt uuden alan ihmeelliseen maailmaan ( mä todellakin vaihdoin alaa... ! ) ja olen kokonaisen viikon ollut enemmän kuin pyörällä päästäni.

Mutta, tästä kaikesta lisää joskus toiste omassa postauksessaan.

Entä mitä mieltä olette tällaisesta vuosikatsauksesta? Onhan näitä nyt melkein jokaisessa blogissa, mutta itse tykkään lukea näitä ja samalla itsekin miettiä mitä kaikkea kuluneen vuoden aikana onkaan tapahtunut.

Nyt suuntaan saunaan, kuullaan taas!

Kommentit

Suositut tekstit